Veden saastuminen johtuu myös useimmiten ihmisten tekemistä toimista. Nitraattipitoiset lannoitteet liukenevat pelloilla veteen, valuvat vesistöön ja aiheuttavat rehevöitymistä. Näin se saastuu niin eläinten kuin ihmistenkin käyttöä ajatellen. Maanviljelijät ovat suuressa roolissa myös hyönteismyrkkyjä käyttäessään. Vesi saastuu samalla tavalla hyönteismyrkkyjen valuessa vesistöön kuin lannoitteita käytettäessä, mikä voi pahimmillaan johtaa vedenelävien ja kasvien kuolemaan. Jätevesien laskeminen luontoon ja vesistöihin on myös erittäin vakava ympäristörike ja voi pahimmillaan aiheuttaa laajan ympäristökatastrofin. Lisäksi varsinkin vanhoissa rakennuksissa edelleen käytettävien lyijyputkien lyijy voi liueta hiljalleen veteen, mikä aiheuttaa myrkytyksen vaaran vettä nauttivalle.

Ilmansaasteet vaikuttavat niin ekosysteemiin kuin ihmisiinkin. Meille saasteet voivat aiheuttaa sairauksia ja esimerkiksi hankaluutta hengittää. Noin seitsemän miljoonan henkilön arvioidaan kuolevan saasteisiin vuosittain. Ihmisen aikaansaamia ilman saasteita ovat esimerkiksi: hiilidioksidipäästöt, rikkidioksidi, typpidioksidi, hiilimonoksidi, epävakaat orgaaniset yhdistelmät, ilman pienhiukkaset, radioaktiiviset saasteet, ammoniakki, CFC-yhdisteet ja hajuhaitat. Kansainväliset yhteisöt ja lainsäädäntö ovat ottaneet askelia kontrolloidakseen ihmisten aikaansaamia päästöjä, mutta edistys on suurilta osin hidasta. Sisäilmaa piinaavat omat saastuttajansa. Yleisimmät sisäilman vaarat ovat lemmikkieläinten mukanaan tuoma hilse, joka aiheuttaa monille allergiaa – häkä, jota saattaa päästä sisäilmaan esimerkiksi tulipesää lämmitettäessä ja johtaa pahimmillaan häkämyrkytykseen ja kuolemaan, sekä asbesti, joka aiheuttaa keuhkosairautta.

Ilman ja veden saastuminen

Puhdistamaton vesi voi sisältää esimerkiksi liuenneita mineraaleja ja suoloja, irtokiviä ja hiekkaa, sekä mikrobeja ja saasteita. Vesi tulee tällöin puhdistaa juomakelpoisuuden saavuttamiseksi. Sen saapuessa vesilaitokselle se pitää ensin suodattaa isompien epäpuhtauksien karsimiseksi. Seuraava vaihe on veden sedimentointi. Pienet, suodattimen läpi päässeet epäpuhtaudet kerääntyvät sedimentoinnin avulla suuremmiksi kappaleiksi, jotka on paljon helpompi puhdistaa vedestä pois. Viimeistely toteutetaan klooraamalla. Vesilaitoksilla tulee olla mahdollisuudet klooraukseen nopeallakin aikataululla, jos vedessä huomataan epäpuhtauksia. Kloridi tappaa mikrobeja ja sterilisoi veden käyttöä varten. Vedelle taataan näin mikrobiologinen laatu ja juomakelpoisuus.

Vesi on tärkeä resurssi jokapäiväisessä elämässämme. Monilla kehitysmaiden ihmisillä ei ole mahdollisuutta päästä käsiksi puhtaisiin vedenlähteisiin. Myös kehittyneissä maissa veden puhtaus vaihtelee ja veden puhtautta joudutaan tarkkailemaan jatkuvasti juomakelpoisuuden ja laadun takaamiseksi. Haihdutus tai kiehumispisteen mittaus ovat kaksi yksinkertaista tapaa mitata veden puhtaus. Vettä haihduttaessa kaikki ylimääräinen jää petrimaljan pohjalle. Puhdas vesi ei jätä ylimääräistä jäämää, joten sen määrästä selviää, miten puhdasta vesi on. Vedellä on tiedetyt kiehumis- ja sulamispisteet; vesi sulaa 0 celsiusasteessa ja kiehuu sadassa celsiusasteessa. Mikäli siinä on epäpuhtauksia, sulamispiste alenee ja kiehumispisteestä tulee korkeampi.

Veden puhtauden mittaaminen

Automaattiset menetelmät tuottavat erittäin tarkkoja mittauksia tuntikohtaisista epäpuhtauspitoisuuksista. Analysoituihin epäpuhtauksiin kuuluvat otsonit, typpioksidit, rikkidioksidi, hiilimonoksidi ja pienhiukkaset. Etänä käytettävät optiset sekä polkuanalysaattorit käyttävät tekniikoita, jotka tekevät reaaliaikaisia mittauksia erilaisten epäpuhtauksien pitoisuuksista, kuten typpidioksidista ja rikkidioksidista. Yleensä epäpuhtauksien määrä näytteestä mitataan kuitenkin pitoisuutena ilmassa. Pilaavan aineen pitoisuus ilmassa voidaan määritellä suhteessa sen kokonaistilavuuden määrään. Haitallisten kaasujen pitoisuudet ilmakehässä mitataan tavallisesti miljoonasosina (ppmv), miljarditilavuuksina (ppbv) tai biljoonatilavuutena (pptv). Epäpuhtauspitoisuudet mitataan myös epäpuhtauden painosta tavallisen ilmamäärän sisällä, esimerkiksi mikrogrammaa kuutiometriä kohti (?gm-3) tai milligrammaa kuutiometriä kohti (mgm-3).

Suomen ilmanlaatu on maailman kolmanneksi parasta. Se on parantunut huomattavasti viime vuosikymmenien aikana ilmansuojelun ansioista. Ilman puhtautta tarkkaillaan ja mitataan monin eri tavoin, kuten yksinkertaisilla kemiallisilla tai fysikaalisilla menetelmillä, mutta myös kehittyneemmillä elektronisilla menetelmillä. Passiiviset näytteenottomenetelmät antavat luotettavan ja kustannustehokkaan analyysin ilmanlaadusta. Analyysin avulla saadaan tietoa saastemäärästä viikkojen tai kuukausien ajalta. Passiiviset näytteenottomenetelmät saavat nimensä siitä, ettei laitteeseen liity pumppausta. Sen sijaan ilmavirtaa manipuloidaan fysikaalisella prosessilla, kuten diffuusiolla. Diffuusioputket tarjoavat erittäin hyödyllistä tietoa ilmanlaadusta. Niitä on saatavilla useille epäpuhtauksille, mutta yleisimmin niitä käytetään typpidioksidin ja bentseenin mittaamiseen.